Kuntaliitokset korvattava yhteistyöllä naapurikuntien kanssa

Kirjoituksia

 

Maan hallituksen edustajat kuten myös ko. työryhmässä mukana olleet kansanedustajat puhuvat julkisuudessa kuntauudistusta tehtävän yhdessä kuntien kanssa?

Ensiksikin alueemme kuntien omaa aikaisempaa selvitystyötä mahdollisista kuntaliitoksista ja jopa kuntien omia päätöksiä kuntaliitoksista ei ole otettu näissä ehdotuksissa huomioon. Toiseksi tänä vuonna päättyvän Paras -lain mukaisia selvityksiä ja tehtyjä sopimuksia yhteistyöalueista ei ole huomioitu myöskään milläään tavalla. Kuitenkin myös kauniisti sanotaan, että uudistuksilla pyritään turvaamaan palvelut!  Tuskinpa vain lähipalveluja, eikä ilmeisesti myöskään kunnallisia palveluja?

Minulle on jäänyt epäselväksi, mihin ministeriön kuntarakennetyöryhmän nyt esille tuomilla kuntaliitoksilla pyritään?

 Lähipalvelut turvattava

Tärkeintä olisi kuitenkin ollut lähteä kartoittamaan kuntauudistusta kunnallisten palvelujen jatkon turvaamisen kannalta.

Meillä inkoolaisilla on ollut ns. LOST -sopimus voimassa kolme vuotta sosiaali- ja terveydenhuoltopalve-luista yhdessä Lohjan ja Siuntion kanssa.  Sopimus on loppumassa tämän vuoden lopussa Siuntion ja muiden kuntien liittyessä Lohjaan.  Toiveissa on kuitenkin, että saamme jatkettua ainakin vielä vuoden 2013 ajan yhteistyötä Lohjan kanssa.  Tuleeko maahan suurempia sosiaali- ja terveydenhuoltoalueita, vai uusitaanko rakenteita muulla tavalla, eli ottaisiko valtionhallinto hoitaakseen esim. erityissairaanhodon, kuten ennen 1980 -lukua asia oli? Kaikki on vielä auki.

Toivon, ettei meidän hyvin toiminutta LOST -alueen sosiaali- ja terveydenhuoltoyhteistyötä lopeteta, jo henkilöstönkin takia,  ja jota myös asukkaat kiittävät.  Inkoossa toimiva ko. alan henkilöstö on viestittänyt jo viime keväästä asti hyvin selvästi, että he haluavat jatkaa näin hyvin alkanutta yhteistyötä, eivätkä halua taas muutosta työolosuhteisiinsa.

Miksi kuntaliitoksia?

Kuntaliitos Siuntion eteläosan kanssa Kirkkonummelle?  Siuntio on kuitenkin päättänyt kuntaliitoksesta Lohjan kanssa.  Esiselvityksissä Kirkkonummen kanssa kaksi vuotta sitten tuli hyvin selvästi esille, että kunta pelkäsi heille koituvan lisää kustannuksia kuntaliitoksesta Inkoon ja Siuntion kanssa.

Toinen vaihtoehto Inkoolle esitetään olevan kuntaliitos Raaseporin kanssa. Se on aikoinaan v. 2007 hylätty Inkoon toimesta, eikä meitä kyllä houkuta lähteä mukaan yksityisten yritysten tuottamien sosiaali- ja terveydenhuollon epävarmojen ja kalliiden palveluiden pariin.  Tämä oli myös yhteinen viestimme viime marraskuussa  Kuntaliiton alueen kunnille järjestämässä tilaisuudessa käytetyissä puheenvuoroissa. Kuntaliitokset on suunniteltu toteutettaviksi mahdollisesti vv. 2015 – 2017.

Korvataan liitokset yhteistyöllä

Inkoon kunnalla on hyvät verotulot per asukas ja se maksaa siten verontasausjärjestelmässä maan muille kunnille osuutensa. Inkoon kunnalle on ennakkotietojen mukaan tulossa jo kolmas positiiivinen tilinpäätös peräkkäin, kiitos paljolti meille edullisen LOST-yhteistyön, verrattuna aikaan ennen sitä.   Muita yhteistyö-alueita meillä Lohjan kanssa on peruskoulujen yläasteet, jotka kaikki ovat ovat Virkkalassa.

Siuntion kanssa on ollut esim.  ympäristötarkastajan yhteinen virka ja Raaseporin ja Hangon kanssa viime vuonna tehty ympäristöterveydenhuollon aluesopimus.

Hyvin alkaneita ja kauemmin toimineita yhteistyömuotoja on jatkettava.  Jos liitokseen johonkin suuntaan on lähdettävä, olisi luonnollisin suunta silloin se, jonka kanssa meillä eniten on jo nyt yhteistyötä, ja jonka kanssa  asioimme eniten palveluja saadaksemme, eli uuden Lohjan kanssa, jossa myös Siuntio tulee olemaan mukana.  Silloin myös ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen muodostuvassa uudessa kunnassa olisi vielä vahvemmin esillä.

Inkoossa 16.2.2012

Soile Gustafsson, demariryhmän puh.joht.

kunnanvalt. 2. varapuh.joht.

puh. 050-3832930, soile.gustafsson@nic.fi